Ruotsin Skellefteåsta palanneita kehotetaan koronatesteihin

Ruotsin Skellefteåsta palanneita kehotetaan koronatesteihin

08.02.2021

Ruotsin Skellefteåsta Suomeen lauantain 23.1.2021 jälkeen palanneita Northvoltin työntekijöitä kehotetaan hakeutumaan koronavirustestiin kotipaikkakunnallaan. Testiin on syytä tässä poikkeustapauksessa mennä, vaikka olisi oireeton. 

Testiin meno on tarpeen, vaikka tehtaalla tai länsirajalla olisi otettu jo negatiivinen koronanäyte. Näissä tapauksissa testien välin on oltava vähintään 72 tuntia. Testiin menoa ja testivastausta odotellessa on oltava omaehtoisessa karanteenissa ja vältettävä kaikkia kontakteja toiseen ihmisiin.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä Tornion näytteenottopisteessä länsirajalla on viimeisen kahden vuorokauden aikana todettu vajaa kymmenen koronavirustapausta, joiden arvellaan olevan peräisin Northvoltin tehtaalta, Skellefteåsta Ruotsista. Varmistus siitä, onko kyseessä epäilty brittityyppinen muuntovirus, saadaan tällä viikolla.

Työntekijöiden mukaan ainakin yksi tehtaan tuotantoyksikkö on lukuisten koronavirustapausten vuoksi suljettu ja työntekijöitä on palannut Suomeen ja kotipaikkakunnilleen. Skellefteåssä on paheneva koronavirusepidemia ja Northvoltin tehtaalta on löytynyt 20 tapausta britannialaista alkuperää olevaa muuntovirusta. Työntekijät ovat tehtaalla työskennellessään saattaneet altistua muuntovirukselle. Muuntoviruksen aiheuttama koronavirustauti ei ole aiempaa vaarallisempi, mutta se tartuttaa herkemmin.

Työntekijöiltä todetut positiiviset koronavirusnäytteet suositellaan tutkittavaksi muuntoviruksen osalta THL:n ohjeen mukaisesti.