- Etusivu|
- Sairaanhoitopiiri|
- Ajankohtaista|
- Uutiset|
- Muuntovirus jyllää Länsi-Pohjassa – kiihtymisvaihe jatkuu yhä

Muuntovirus jyllää Länsi-Pohjassa – kiihtymisvaihe jatkuu yhä
28.04.2021
Viime viikolla Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella todettiin 29 koronavirustartuntaa. Tarkastuslaskennassa löytyi yksi tartunta jo aiemmin ilmoitettujen lisäksi.Viime viikon tartuntojen joukosta on löytynyt viruksen niin sanottua brittimuunnosta. Näytteitä on lähetetty testattavaksi myös eteläafrikkalaisen virusmuunnoksen varalta, mutta näistä ei ole saatu vielä vahvistusta.
Kuluvalla viikolla uusia tartuntoja on todettu tähän mennessä kuusi. Epidemian pääpaino on yhä Torniossa, mutta altistuneita ja karanteeniin määrättyjä on lähes kaikissa alueen kunnissa.
Epidemiatilanne on Länsi-Pohjassa viimeviikkoina vaikeutunut, mutta alueellinen pandemiatyöryhmä katsoi, että leviämisvaiheen kriteerit eivät alueella vielä täyty. Näin ollen Länsi-Pohja jatkaa epidemian kiihtymisvaiheessa.
Lakkiaiset suositellaan siirrettäväksi syksyyn
Alueellinen pandemiatyöryhmä päätti jatkaa nykyisten koronasuositusten voimassaoloa 23.5.2021 saakka. Kaikki Länsi-Pohjan alueella voimassa olevat koronasuositukset ja -rajoitukset on koottu sairaanhoitopiirin verkkosivuille. Suosituksia tarkastellaan viikoittain ja niitä puretaan epidemiatilanteen niin salliessa.
Aluehallintovirasto tekee oman päätöksensä kokoontumisrajoituksia ja turvavälejä koskien. Nämä rajoitukset on otettava huomioon aikuisten ryhmäliikuntaharjoitusten järjestämisessä myös ulkotiloissa.
Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä suosittelee, että lukiot järjestäisivät lakkiaiset viime vuoden tapaan vasta syksyllä. Tämän hetkisen arvion mukaan rokotuskattavuus on syksyllä jo varsin hyvä, ja juhlia voidaan silloin järjestää turvallisemmin
Ostosmatkalaiset kuormittavat testauspisteitä
Alueellinen pandemiatyöryhmä muistuttaa, että kuntien näytteenottopisteitä ei ole tarkoitettu oireettomille henkilöille, jotka tarvitsevat todistuksen Ruotsiin suuntautuvaa ostosmatkaa varten. Oireettomien ostosmatkalaisten testaaminen kuluttaa terveydenhuollon resursseja tarpeettomasti ja viivästyttää oireisten potilaiden testaamista.
Rajalla sijaitseva massatestauspiste on tarkoitettu maahantulijoiden testaamiseen – ei ostosmatkalaisten rajanylitystodistuksia varten.
Rokotetta ei voi vielä valita
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi viime viikolla suosituksen, että 65-69-vuotiaat perusterveet henkilöt voivat toukokuun alusta alkaen valita mitä rokotetta ottavat. Länsi-Pohjan alueella tämä valinnanvapaus ei tule voimaan vielä toukokuun alussa, koska riskiryhmien rokottaminen on kesken.
AstraZenecan rokotetta yli 65-vuotiaille on kunnissa hyvin saatavilla. Rinnakkain annetaan myös mRNA-rokotteita, mutta näiden saatavuus ei tällä hetkellä mahdollista rokotteen valintaa. Vapaana olevat rokotusajat kannattaa hyödyntää, jotta rokotteen saaminen ei viivästy. Kunnat tiedottavat rokotuksista omilla verkkosivuillaan.
Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä