- Etusivu|
- Sairaanhoitopiiri|
- Ajankohtaista|
- Uutiset|
- Länsi-Pohja yhä kiihtymisvaiheessa – koronasuosituksiin hienosäätöä

Länsi-Pohja yhä kiihtymisvaiheessa – koronasuosituksiin hienosäätöä
17.02.2021
Viikolla 6 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella todettiin 19 uutta koronavirustartuntaa. Kuluvalla viikolla uusia tapauksia on todettu kuusi, joista tänään yksi. Tartunnanjäljitys alueen kunnissa toimii tehokkaasti ja lähes kaikki tartunnat on onnistuttu jäljittämään.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on tähän mennessä todettu yksi todennäköinen muuntovirustapaus, josta odotetaan vielä vahvistusnäytteen tulosta. Sairaalahoidon suhteen tilanne on pysynyt rauhallisena eikä keskussairaalassa ole tällä hetkellä koronapotilaita. Epidemia on Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella edelleen kiihtymisvaiheessa.
SM-tason ryhmäkilpaurheilu sallitaan
Alueellinen pandemiatyöryhmä päätti purkaa aiemmin antamansa suosituksen, jonka mukaan kokoontumisrajoitukset koskivat myös SM-tason ryhmäkilpaurheilua. Suosituksen purkamisella työryhmä pyrkii vähentämään harjoitteluun ja kilpailuun liittyvää ylimääräistä matkustamista. Urheilutapahtumat tulee kuitenkin järjestää ilman yleisöä ja koronaturvallisuusohjeita huolellisesti noudattaen.
Harrastustoimintaa koskevaa suositustaan työryhmä päivitti niin, että jatkossa ryhmämuotoiset harrastustoiminnat on sallittu alle 20-vuotiaille. Aiemmin ikäraja oli 18 vuotta. Kaikki Länsi-Pohjan alueella voimassa olevat koronasuositukset ja -rajoitukset on koottu sairaanhoitopiirin verkkosivuille.
Kuntavaalien lähestyessä äänestäjille ja vaalitoimitsijoille on tulossa valtakunnallisia ohjeistuksia vaalien järjestämiseen ja äänestämiseen liittyen. Voimassa olevat kokoontumisrajoitukset koskevat kuitenkin esimerkiksi puolueiden järjestämiä vaalitilaisuuksia ja toritapahtumia.
Myös kevään ylioppilaskirjoitusten järjestäjille ja niihin osallistuville odotetaan valtakunnallisia ohjeita.
Rokotteilla erilaiset ikärajat – oma vuoro ei mene ohitse
Rokotteita saapuu Länsi-Pohjan alueen kuntiin viikoittain, mutta määrät ovat toistaiseksi pieniä. Kunnat tiedottavat rokotusaikatauluista ja -ajanvarauksesta omilla verkkosivuillaan. Rokotuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittelemää rokotusjärjestystä.
Eri rokotteilla on erilaiset ikärajat, joten rokottaminen ei kunnissa etene tarkalleen ikäjärjestyksessä. Rokotusvuoroja koskevat runsaat kyselyt kuormittavat nyt terveydenhuoltoa tarpeettomasti. Tiedustelut eivät kuitenkaan nopeuta rokotuksen saamista. Koronarokotteen saavat vuorollaan kaikki 16 vuotta täyttäneet, jotka haluavat rokotteen ottaa.
Alueellinen pandemiatyöryhmä suosittelee edelleen Koronavilkku-sovelluksen lataamista. Koronavilkun altistumisilmoituksen saaneiden testaamiseen on lähiaikoina tulossa muutos, joka suosittaa myös oireettomien ohjaamista testiin.
Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä