12.03.2020
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin terveydenhuollon toimijat – sairaanhoitopiiri, alueen kunnat ja Mehiläinen Länsi-Pohja Oy – ovat perustaneet yhteisen pandemiatyöryhmän, jonka johdolla on varauduttu koronaviruspandemian leviämiseen alueelle. Varautuminen sisältää väestön tiedottamisen, materiaalisen varautumisen, ohjeistusten laatimisen, henkilökunnan koulutuksen, näytteiden oton ja potilaiden hoidon suunnittelun.
Puhelinpalvelu avoinna ympäri vuorokauden
Olemme avanneet koko aluetta palvelevan puhelimen 040 825 1072, joka on toiminnassa ympäri vuorokauden. Tähän numeroon tulee soittaa ennen hoitoon hakeutumista, jos on vieraillut epidemia-alueella ja saa 14 vuorokauden kuluessa matkasta hengitystietulehduksen oireita tai on ollut kontaktissa laboratoriovarmistetun koronaviruspotilaan kanssa.
Puhelinpalvelu ohjaa potilaan tarvittaessa näytteen ottoon, joka tapahtuu sairaalassa tai sairaalan pihalla hänen omassa kulkuneuvossaan (drive-in). Sairaalan henkilökunta antaa toimintaohjeet ja määrää potilaan eristykseen sairaalaan tai kotiin odottamaan näytevastuksia.
Sairaustapauksissa ajanvaraukset siirrettävä
Koronaviruksen leviämisen välttämiseksi vain potilaskäynnit ja potilaiden läheisten vierailut sairaalassa ovat sallittuja. Päivystystä lukuun ottamatta kaikki käynnit sairaalassa ovat ehdottomasti kiellettyjä, jos potilaalla on flunssaan tai muuhun hengitystieinfektioon viittaavia oireita.
Sairaustapauksissa potilaita kehotetaan siirtämään puhelimitse kaikki polikliiniset tutkimukset ja toimenpideajat. Epidemia-alueella 14 vuorokauden sisällä olleita potilaita otetaan leikkaushoitoon vain pakottavissa tilanteissa. Myös henkilökunnan matkustamista työajalla on rajoitettu potilaiden suojelemiseksi.
Alueen terveydenhuolto on hyvin valmistautunut ja seuraa aktiivisesti tilanteen kehittymistä sekä valtakunnallisia ohjeistuksia.
Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama tartuntatautiepidemia, jonka WHO on 11.3. julistanut pandemiaksi eli maailmanlaajuiseksi epidemiaksi. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on tähän mennessä todettu kaksi koronavirustartuntaa.(16.3.2020).
Lue ajankohtaista tietoa koronaviruksesta myös Mehiläinen Länsi-Pohjan sivuilta.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin pandemiatyöryhmä