Länsi-Pohja siirtymässä kiihtymisvaiheeseen

Länsi-Pohja siirtymässä kiihtymisvaiheeseen

02.11.2020

Uusia tartuntoja on todettu lauantain jälkeen viisi. Altistuneita on arviolta noin 200 ja heidät on määrätty karanteeniin. Viime viikon lopulla koronatartuntoja todettiin yhteensä 27. Testejä otettiin 782 kappaletta.

Koronavirukseen sairastuneita on useammasta eri tartuntaketjusta ja riski taudin saamiselle on alueella aiemmasta selkeästi kohonnut.

Kasvomaskin käyttöä turvavälien lisäksi suositellaan vahvasti erityisesti kaikissa ryhmätilanteissa ja kokouksissa.

Sairaanhoitopiiriin on tullut useita kyselyjä pikkujoulujen järjestämisestä. Joukkokokoontumiset muodostavat tällä hetkellä selkeän riskin taudin leviämiselle. Pikkujouluissa turvavälien säilyttäminen usein unohtuu eikä ruokaillessa voi kasvomaskia käyttää. Pikkujoulut on syytä järjestää tänä vuonna virtuaalisesti.

Alueellinen pandemiatyöryhmä linjaa tilannetta tarkemmin keskiviikkona 4.11.2020 ja tiedottaa siitä samana päivänä.