Kirjastot ja museot saavat avata ovensa – koronaturvallisuusohjeita noudattaen

Kirjastot ja museot saavat avata ovensa – koronaturvallisuusohjeita noudattaen

09.12.2020

Länsi-Pohjassa todettiin viime viikolla kymmenen koronavirustartuntaa. Näytteitä alueella otettiin viikon aikana yhteensä 773. Kuluvalla viikolla uusia tautitapauksia on tullut ilmi yksi. Epidemiatilanne on Länsi-Pohjan alueella yhä kiihtymisvaiheessa. Sairaalahoidon suhteen tilanne on edelleen pysynyt rauhallisena eikä tehohoidossa ole yhtään Covid-19-potilasta.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku oli alimmillaan 28,4 sataatuhatta kohden ja on siitä hieman noussut ollen nyt 33,4.

Huolestuttavaa on, että viime viikon tartunnoista valtaosa tuli karanteenien ulkopuolelta. Annettuja koronasuosituksia ja -rajoituksia tulee siis noudattaa edelleen huolellisesti. Pandemiatyöryhmän muistuttaa, että näytevastausta odottaessa tulee olla kotona karanteenissa. Karanteenissa olevan luona vierailut on kielletty.

 

Suositukset ennallaan - eivät koske SM-tason ryhmäkilpaurheilua

Alueellinen pandemiatyöryhmä päätti pitää annetut koronasuositukset ennallaan. Ne ovat voimassa vuoden loppuun saakka.

Osassa alueen kunnista kirjastot ja museot ovat olleet viime viikot suljettuna. Alueellinen pandemiatyöryhmä linjasi, että kirjastot ja museot voivat avata ovensa 14.12.2020 alkaen koko Länsi-Pohjan alueella. Lukusalit on kuitenkin pidettävä edelleen suljettuina ja kaikkia koronaturvallisuusohjeita on noudatettava huolellisesti.

Alueellinen pandemiatyöryhmä linjasi myös, etteivät sen antamat suositukset koske SM-tason ryhmäkilpaurheilua. Harjoitukset tulee kuitenkin toteuttaa korkeintaan kymmenen hengen ryhmissä ja niin, että ryhmien kokoonpano säilyy samana. Urheilijoiden tulee myös välttää kontakteja joukkueen ulkopuolisiin henkilöihin.

Alueellisen pandemiatyöryhmän linjaus noudattaa valtakunnallista linjausta, jonka mukaan rajoitustoimet eivät koske SM-tason ryhmäkilpaurheilua.

Alueen kunnat tekevät viimekädessä päätökset harjoitustilojen käytön sekä kirjastojen ja museoiden aukiolon suhteen.

Kaikki Länsi-Pohjan alueella voimassa olevat suositukset ja rajoitukset on koottu sairaanhoitopiirin verkkosivuille.

 

Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä