Kiihtymisvaihe jatkuu – koronasuosituksiin pieniä lievennyksiä

Kiihtymisvaihe jatkuu – koronasuosituksiin pieniä lievennyksiä

21.04.2021

Epidemiatilanne on viime viikkoina rauhoittunut Pohjois-Suomessa ja valtakunnallisestikin, mutta Norrbottenin vaikea tilanne heijastuu myös Länsi-Pohjaan. Viime viikolla Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella todettiin 12 koronavirustartuntaa ja kuluvalla viikolla uusia tartuntoja on todettu kuusi. Tartuntaketjut kulkevat molempiin suuntiin yli rajan.

 

Karanteeniin määrättyjä on sairaanhoitopiirin alueella tällä hetkellä noin 400. Epidemian painopiste on edelleen Torniossa, mutta karanteeniin määrättyjä on lähes kaikissa alueen kunnissa. Epidemiatilanne on alueella edelleen kiihtymisvaiheessa.

 

Alueellinen pandemiatyöryhmä päätti jatkaa nykyisten koronasuositusten voimassaoloa 9.5.2021 saakka pienin lievennyksin. Aluehallintoviraston asettama kuuden hengen kokoontumisrajoitus on voimassa niin ikään 9.5. saakka.

 

Koska ikääntyneiden rokotukset ovat edenneet alueella hyvin, alueellinen pandemiatyöryhmä katsoi, että uimahallit voivat olla auki rajoitetusti yli 70-vuotiaille koronaturvallisuusohjeita noudattaen. Myös aikuisten ulkona tapahtuvat ryhmäliikuntalajit on sallittu lajiliittojen ohjeiden mukaisesti.

 

Kaikki Länsi-Pohjan alueella voimassa olevat koronasuositukset ja -rajoitukset on koottu sairaanhoitopiirin verkkosivuille. Epidemiatilannetta ja koronasuosituksia tarkastellaan seuraavan kerran pandemiatyöryhmän kokouksessa 28.4.2021.

 

 

Virusmuunnoksista kaksi jatkotartuntaa

 

Viime viikolla alueellinen pandemiatyöryhmä kertoi, että kahdessa alueella otetussa näytteessä oli todettu eteläafrikkalaista virusvarianttia. Tartunnat johtivat laajoihin altistumisiin ja jatkotartuntoja on todettu kaksi. Oireettomien altistuneiden testauksissa jatkotartuntoja ei löydetty.

 

Rokotukset ovat viime viikkoina edenneet Länsi-Pohjassa hyvin. Alueelle saatavien rokotemäärien arvioidaan kasvavan lähiviikkoina. Tämän hetkisen arvion mukaan kaikki yli 70-vuotiaat, jotka haluavat ottaa rokotteen, saavat sen kuun vaihteeseen mennessä.

 

Kunnat tiedottavat rokotuksista ja ajanvarauksesta omilla verkkosivuillaan.

 

 

 

Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä