Epidemiatilanne voimistuu LPSHP:ssä

Epidemiatilanne voimistuu LPSHP:ssä

23.02.2022

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä epidemiatilanne voimistuu ja tauti leviää vapaasti. Testaustoiminta on ajoittain ruuhkautunut eikä luotettavia ilmaantuvuuslukuja enää saada. Virallisia positiivisia tartuntoja on ollut viimeiset kaksi viikkoa vajaa tuhat viikossa. Näistä laskien kahden viikon ilmaantuvuus on yli 3000 sataatuhatta asukasta kohti. Testipositiivisten osuus on voimakkaasti kasvanut ja on tällä hetkellä 45 prosenttia. Luku kuvastaa sitä, että todellinen taudin määrä on huomattavan paljon suurempi virallisiin lukuihin verrattuna.

Sairaalakuormitus kasvussa - epidemiahuppu vielä saavuttamatta

Sairaalakuormitus on viime viikosta noussut yli 30 prosenttia. Sairaalahoidossa on nyt 30 koronapotilasta. Näistä keskussairaalahoidossa on 10 koronapotilasta ja neljällä terveyskeskusosastolla on noin 20 koronapotilasta. Tehohoitoa tarvitaan myös.

Sairaalakuormituksen lisääntymisen vuoksi on tänään käynnistetty toimet Kemin kaupunginsairaalan eli Sauvosaaren sairaalan osan muuttamiseksi yksiköksi, joka hoitaa koronapotilaita.

Sairaalahoitoon joutuneita henkilöitä yhdistää korkea ikä ja vaikeat perussairaudet ja/tai rokottamattomuus.

Länsi-Pohjan tartuntatautilääkärit ovat eilisessä kokouksessa ilmaisseet huolensa epidemiatilanteen johdosta. Erityisen valitettavaa on väestön rokotustahdin hidastuminen, sillä vain osa hakeutuu kolmanteen koronarokotukseen. Kaikille yli 18-vuotiaille suositellaan vahvasti kolmatta rokotetta, sillä rokotteiden avulla pienennetään merkittävästi sairaalahoitoon joutumisen riskiä. Tartuntatautilääkärit painottavat myös jokaisen yksilöllistä harkintaa erilaisiin tapahtumiin osallistumisessa, koska varsinaisia kokoontumisrajoituksia ei ole. Riskiryhmiin kuuluvien ja rokottamattomien erityisesti on syytä suojautua hyvin koronaturvatoimin tai välttää korkean riskin tapahtumia.

Tilanteen hallintaa heikentää runsas sote-henkilökunnan sairastuminen. Henkilöstöpulan vuoksi sote-henkilöstön karanteenikäytäntö ja sen mukana karanteenikäytäntö kokonaan Länsi-Pohjassa päättyy tänään. Jäljelle jää koronapositiivisten sote-henkilöiden eristäminen, jota jatketaan toistaiseksi.

Sairaalakuormituksen odotetaan vielä nykyisestä kasvavan, sillä epidemian huippua ei ole arvion mukaan alueella vielä saavutettu. Arvioajankohta epidemiahuipulle on helmi-maaliskuun vaihde. Länsi-Pohjan tautitilanteen odotetaan jatkuvan muiden alueiden kokemusten perusteella vaikeana maaliskuun ajan. Maaliskuun loppupuolella tilanne todennäköisesti helpottuu.

Koronaturvaohjeet, laaja maskinkäyttösuositus ja etätyösuositus ovat edelleen voimassa. Lapin aluehallintovirastolle on lisäksi esitetty 58 d §:n mukaisten eri tapahtumien koronaturvallisuustoimien jatkamista Länsi-Pohjan alueella maaliskuun 2022 ajan.