Epidemiahuippu käsillä – koronaturvatoimia ei saa unohtaa

Epidemiahuippu käsillä – koronaturvatoimia ei saa unohtaa

02.03.2022

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella ollaan nyt lähellä epidemiahuippua. Viime viikolla alueella todettiin noin 1100 koronatartuntaa. Testatuista 53 prosentilla tulos oli positiivinen. Luvut eivät kuitenkaan kerro koko totuutta tautitilanteesta, sillä kaikkien lieväoireisten ei ole enää välttämätöntä hakeutua testiin. Tartuntoja on huomattavasti virallisia lukuja enemmän.

Sairaalakuormitus on viime viikkoina ollut korkealla tasolla. Tällä hetkellä Länsi-Pohjan alueella sairaalahoidossa on 33 potilasta, joista seitsemän keskussairaalassa. Myös tehohoitoa tarvitaan. Terveyskeskusten vuodeosastoilla koronapotilaita on 25, joista alle viidellä koronatartunta on hoidon toissijainen syy. Sairaalahoidon tilannetta vaikeuttaa myös henkilökunnan runsaat sairauspoissaolot.

Etätyö- ja maskisuositukset jatkuvat Länsi-Pohjassa

Valtakunnallisesti koronarajoituksia on alettu jo purkamaan, mutta Länsi-Pohjan alueella etätyösuositusta on päätetty jatkaa maaliskuun loppuun. Myös maskin käyttöä lähikontakteissa suositellaan edelleen vahvasti.

Lapin maakunnan alueella on myös voimassa Lapin aluehallintoviraston päätös, joka mahdollistaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen, jos toimija on järjestänyt toimintansa tiloissa siten, että lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Päätös on voimassa maaliskuun loppuun saakka.

Myös rokottautumista suositellaan edelleen vahvasti. Rokotteet suojaavat hyvin vakavilta tautimuodoilta, ja niiden ansioista myös sairaalakuormitus pysyy hallinnassa. Rokotusaikoja on kunnissa hyvin saatavissa. Viime viikkoina rokotusaikoja on jäänyt paljon myös käyttämättä.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on päätetty luopua sote-henkilöstön eristyksistä 2.3.2022 alkaen. Epidemian hillitsemisen kannalta erityspäätöksillä ei ole enää merkitystä, vaan normaalit sairauslomakäytännöt riittävät.

Koululaisten, opiskelijoiden ja koulujen henkilökuntaan kuuluvien kotitesteistä liikkuu alueella ristiriitaista tietoa. Alueellinen pandemiatyöryhmä tähdentää, että kotitestejä ei suositella oireettomille lapsille. THL:n ohjeen mukaan oppilas, opiskelija tai koulun henkilökuntaan kuuluva tekee testin, jos hänellä on koronavirusinfektioon sopivia oireita.

Jos kotitestitulos on positiivinen, siihen on suhtauduttava samoin kuin virallisella testillä saatuun positiiviseen tulokseen. Positiivisen testituloksen jälkeen kodin ulkopuolisia kontakteja on vältettävä viiden päivän ajan.

Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä