LASTENOSASTON TOIMINTA-AJATUS

LASTENOSASTON TOIMINTA-AJATUS

Mahdollisimman korkeatasoisten lääketieteellisten ja sairaanhoidollisten palvelujen antaminen Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelta tuleville lapsille, toiminta-ajatuksena perhekeskeinen hoito. Perhekeskeisyydellä tarkoitetaan, että vanhemmilla on mahdollisuus olla lastaan hoitamassa, osallistua lapsen tutkimuksiin, vanhempien ja lapsen ohjaus yhdessä ja perheen hoito kokonaisuutena.

Turvallisuuden periaate on tärkeä lastenosastolla. Turvallisuuteen pyritään kaikessa hoitotyössä. Turvallisuuden takeena ovat seuraavat seikat:

¤ henkilökunnan ammattitaito, joka auttaa huomioimaan ja ennaltaehkäisemään lapsen hoitoympäristössä vaaraa aiheuttavat tekijät
¤ omahoitaja
¤ vanhempien tukeminen ja ajantasalla pitäminen
¤ henkinen tuki potilaille ja omaisille
¤ toimenpiteistä tiedottaminen, ikä ja kehitystaso huomioon ottaen
¤ kirjallinen hoitosuunnitelma
¤ laitteiden seuranta ja säännöllinen huolto
¤ lääkitys ( oikea lääke, oikea potilas, oikeaan aikaan )
¤ uuden ja lomalta palaavan henkilökunnan perehdyttäminen

Yksilöllisyyden periaatteella tarkoitetaan sitä, että jokaista lasta kohdellaan yksilöllisesti kehittyvänä persoonana. Apuna tulohaastattelukaavakkeeseen kirjoitutetut tiedot ja vanhempien haastattelu.

Terveyskeskeisyyden periaatteella tarkoitetaan lapsen terveiden piirteiden tukemista sairaalassa oloaikana. Terveyskasvatusta ja neuvontaa annetaan lapselle päivittäin hoidon yhteydessä. Myös vanhempien terveyskasvatukseen ja ohjaukseen kiinnitetään huomiota entistä enemmän. Pitkäaikaissairaiden lasten kohdalla huomioidaan omatoimisuuden ylläpitäminen.

Kokonaisvaltaisuuden periaatteella tarkoitetaan lapsen hoitamista psyykkisenä, fyysisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena ikä ja kehitystaso huomioon ottaen.

Hoidon jatkuvuuden periaatteella pyritään takaamaan lapsen hoidon jatkuvuus osastohoidon jälkeen lapsen siirtyessä joko kotiin tai muuhun hoitolaitokseen